Otteluraportti: Spartans - Northern Lights
3.8.2023
Spartans kaatoi runkosarjan päätösottelussa Oulu Northern Lightsin lukemin 19–12. Päätösvihellykseen asti tiukkana säilynyt ottelu oli pudotuspelien kannalta merkityksetön, mutta voitto ennen pudotuspelien alkua on tietysti joukkueen itseluottamuksen kannalta tärkeä asia.
Päävalmentaja Toni Uusitalon mukaan lopputulos oli mieluinen, vaikka pisteitä jätettiin kosolti kentälle. ”Mikäli haluamme menestyä välierissä niin seuraavan kahden viikon aikana on tehtävä rutkasti töitä” Uusitalo jatkaa. Seuraavan kahden viikon aikana painopiste lienee etenkin red zone -hyökkäyksessä.
Ottelussa saatiin myös onnistumisia ja tilastomerkintöjä laajalla rintamalla ja moni kauden aikana pienempään peliaikaan tyytynyt pelaaja sai arvokasta pelikokemusta. Tämä vahvistaa joukkueen runkoa entisestään, kun onnistumisia ja kokemusta saadaan jaettua myös aloittavan kokoonpanon ulkopuolelle. Kokeneemmasta kaartista erinomaisen ottelun pelasivat Ali Ersan, Markus Korpela, Joni Riihelä, Daniel Tolonen ja viimeisen ottelunsa tällä kaudella pelannut Emil Makkula.
Ottelun ensimmäisellä neljänneksellä Spartansin puolustus aloitti vahvasti pakottamalla heti Oulun ensimmäisellä hyökkäysyrityksellä rähmäyksen. Tästä alkanut Spartansin hyökkäys johti Juuso Savolaisen potkumaaliin ja 3–0 johtoasemaan.
Heti toisen neljänneksen alussa Northern Lightsin pelinrakentaja Joonas Karppinen juoksi pallon maaliin. Lisäpistepotku kuitenkin epäonnistui ja Oulu siirtyi 3–6 johtoon. Ennen puoliaikaa Spartansin heittopeli alkoi sateen tauotessa tuottaa tulosta ja pelinrakentaja Daniel Tolonen löysi oikealta laidalta Joni Riihelän, jonka vikkelät jalat siivittivät Spartansin 9–6 johtoon ennen puoliaikaa.
Kolmannella neljänneksellä Spartans turvautui jälleen potkumaaliin. Tällä kertaa potkaisijan paikalle asettui Joni Riihelä, joka osui 25 jaardin linjalta varmasti ja kasvatti pirkkalaisten johdon kuuteen pisteeseen. Oulu esitti näyttävää hyökkäystä lähes 80 jaardin mittaisella hyökkäysvuorolla, mutta Spartans onnistui pysäyttämään hyökkäyksen aivan maaliviivan tuntumaan.
Neljännen neljänneksen alussa tukalassa kenttäasemassa ollut Spartans sai hengitystilaa Riihelän upealla kopilla. Tämän jälkeen oli laitahyökkääjä Emil Makkulan vuoro esitellä nopeuttaan, kun lyhyt heittopeli johti 75 jaardin mittaiseen maaliin. Riihelä onnistui lisäpistepotkussaan ja kotijoukkue siirtyi 19–6 johtoon. Oulu onnistui kaventamaan tilanteen vielä 12–19, kun loistavasti pelannut Samuli Iso-Möttönen teki pelinrakentaja Kotajärven heitosta hienon maalin. Oulu pääsi vielä hyökkäämään Spartansin kenttäpuoliskolla, mutta neljännen yrityksen heiton katkaisi kokenut irlantilainen Dominic Olney.
Spartansin kausi jatkuu välieräottelussa lauantaina 12.8. kun pirkkalaiset matkustavat Kotka Eaglesin vieraaksi.