Otteluraportti: Wolverines Blue - Spartans

13.6.2023

Spartansin kolmannessa ottelussa Wolverinesia vastaan pirkkalaiset ryöstivät pisteet mukanaan lukemin 0–23. Voitokkaasta vieraspelireissusta huolimatta päävalmentaja Toni Uusitalo näkee etenkin hyökkäyksen tekemisessä paljon kehitettävää. ”Pelaaminen oli tahmeaa ja näyttää että pää ei ole pelissä mukana. Ilmeisesti vielä ei ole sisäistetty mitä I-divisioonassa pelaaminen vaatii suhteessa II-divisioonaan” hän summaa ottelun hyökkäyspelin.

Puolustus onnistui ottelussa jälleen pienistä haasteista huolimatta loistavasti. Useampaan syötönkatkoon oli mahdollisuus, mutta pallot hieman polttelivat puolustuksenkin näpeissä. Lisäksi Wolverinesin pelinrakentajana pelannut Viljami Rautavirta pääsi välillä karkaamaan paineen alta ja juoksi useasti pitkiä siivuja kentällä. Viimeistely kuitenkin ontui ja puolustus piti kotijoukkueen nollilla.

Viljami Rautavirta (49) meinasi päästä puolustukselta karkuun. Kuva: Oona Nyblom

Ensimmäinen neljännes oli pisteetön. Spartansin laitahyökkääjistä lähes jokainen pääsi koskemaan palloon, mutta käsiin ne eivät tarttuneet. Puolustuksen puolella tukimieskaksikko Santeri Mäkelä ja Markus Korpela tukkivat tehokkaasti keskustan eikä Wolverines saanut juoksupeliään rullaamaan, lukuunottamatta Rautavirran omaa juoksua.

Toisen neljänneksen alussa kokenut laitahyökkääjä Petteri Vilpponen koitti herätellä Spartansin hyökkäystä nappaamalla maalialueella hienon kiinnioton pelinrakentaja Daniel Tolosen pitkästä heitosta. Juuso Savolainen onnistui lisäpistepotkussa ja Spartans siirtyi ottelussa johtoon.

Petteri Vilpponen (12) vastasi ottelun avausmaalista Kuva: Oona Nyblom

Kolmannella neljänneksellä Spartans pääsi iskemään uudestaan maalialueelle. Tällä kertaa asialla oli keskushyökkääjä Kalle Tanninen, joka viimeisteli hyökkäysvuoron Tomi Mäkisen kannettua palloa maalialueen tuntumaan. Takaa-ajoasemassa Wolverines joutui turvautumaan enemmän heittohyökkäykseen, mutta Spartansin takakenttä ja erityisesti nuori Luca Koskenkanto pelasivat erinomaisesti eivätkä antaneet helsinkiläisten yllättää itseään.

Neljännen neljänneksen alkumetreillä tahmeasti rullannut hyökkäys turvautui kahdesti potkumaaliyritykseen. Ensimmäinen Savolaisen potku painui vakuuttavasti haarukkaan, mutta toinen potku meni maalitolppaa hipoen leveäksi. Loppulukemat viimeisteli laitahyökkääjä Alvari Einola, joka Tolosen karatessa painetta onnistui hakeutumaan vapaaksi ja pujotteli vielä maalialueelle. Lisäpistepotku epäonnistui, joten loppulukemiksi jäi 0–23.